Kojelauta |  Seuraa blogia |  Ilmoita blogista |  Lisää blogeja |  Luo blogi!
20.06.2009 - 10:38

Pennut ovat saapuuneet maailmaan 15.6 Nauru

Viikko sitten sunnuntaina manasin Tulpulle, että sun paree sitten alkaa synnyttelemään joko aikaisin aamulla tai myöhään illalla, jotta saan olla kotona seuramassa (en saanut vapaata töistä tähän saumaan). Työvuorot osuivat toki niin, että avokkini Mika on kotona silloin kun minä en ole, joten yksin ei tietenkään Tulpun tarvitse olla.

No, Tulppu kyllä teki sen mitä minä sille manasin. Minulla vaan meni maanantaina normaalia myöhempään töissä. Mika soitti minulle joskus puoli kymmenen maissa että punainen uros on syntynyt. Siihen jäi työt siltä päivältä ja lähdin kaaahaamaan kotiin tuhatta ja sataa. Kun pääsin kotiin (onneksi työmatka on vain n. 10min), toinen pentu, punainen narttu oli juuri syntynyt ja Tulppu pesi sitä kalvoista. Istuin pentulaatikon laidalle ihastelemaan pieniä tuhisijoita ja Tulppu hoiteli hommat kuin vanha tekijä. Suunnilleen puoleen yöhön mennessä syntyi vielä kaksi punaista urosta lisää ja kun tunnustelin mamman masun, totesin, että tämä oli lopullinen saldo.

Yllätys oli suuri että koko pesue on punainen, ei kyllä ollenkaan mikään negatiivinen ylläri. Punaiset on aivan ihania, ja varsinkin jos vielä perivät isänsä upean syvän punaisen värityksen!

Kiitos Mikalle kätilöavusta. Paantunut saksanpaimenkoiramies auttoi ensimmäisen pienen kääpiöpinseri pojan maailmaan, jonka hän nimesi Janatuiseksi Nauru Pentue on aika tasainen. Janatuinen ja narttu, jolle joku kääkkäfoorumissa keksi hauskan nimen "punaTulppu" ovat väritykseltään hyvin samanlaisia, sitten kaksi muuta poikaa ovat hieman tummempia joista viimeisenä syntyneen nimesin mustanaamioksi, koska sillä on selkeä musta naamio naamassa, silmien väli, ympärykset ja "kuvio" jatkuu melkein ohimoilta korviin asti. Aika hauska. Kooltaan mustanaamio on hieman muita pienempi, mutta hyvin sinnittelee mukana ja painoa tulee kokoajan suhteessa saman verran kuin sisaruksillakin.

Tulppu on alusta asti ollut ihan mieletön emo. Se ei tunnu stressaavan mistään mitään. Se on alusta asti malttanut hyvin lähteä käymään ulkona eikä pidä mitään kiirettä takaisin pentujen luo. Sisälläkin kun ollaan, se käy aina välillä moikkamassa meitä, kanniskelee lelujaan yms, ja silti hoitaa pentunsa hyvin.

Nyt vaan seuraillaan pentujen kehitystä ja kovasti odotellaan että silmät aukeaa ja alkaa tulemaan vähän elämää laatikkoon Hymy

Ylimmässä kuvassa vasemmalta punaTulppu, pikkumies Mustanaamio, Janatuinen, ja tummapoika. Viralliset nimetkin on jo keksitty, mutta niistä lisää myöhemmin...

punaTulppunen jää kotiin mamman kaveriksi, pojat ovat vielä vailla omia koteja.

13.06.2009 - 10:15

Viimeisiä hetkiä viedään, toivottavasti pian alkaa tapahtumaan. Mamma on täysin normaali, ei mitään merkkejä vielä.

05.06.2009 - 10:36

Tulppu se kasvattelee masua kovaa tahtia, ja samalla kaikki muu tahti tuntuu hidastuvan. Ruokahalu on ihan hirveä ja törkeys huipussaan kun yritetään varastaa joka ruoanmurunen! tuleva mamma voi siis oikein hyvin, vaikka muuten tahti on hieman hidastunut (ei olla enään ihan niin ketteriä kuin normaalisti) niin lenkillä jaksaa tyttö kyllä painaa menemään ihan normitahtia.

Tuikku-mummo tuli ihastuttamaan meidän arkea Nauru Tuikkis viipyy meillä varmaan vajaa pari kuukautta. Saas nähdä haluaako muori osallistua lastenlastenlastensa hoitoon... voipi olla että Tuikku on sitä mieltä, että eiköhän noita ole nähty jo ihan tarpeeksi. Onhan muorilla 18 omaa lasta maailmalla!

Anna on pitänyt Tuikun todella hyvässä kunnossa, täyttäähän se jo ihan pian kunnioitettavat 9 vuotta. Tuikku on niin hyvässä kunnossa, että kai tuo pitää vielä joihinkin vetskuluokkiin ilmoitella!

Tässä vielä hyvä esimerkki kuinka nämä Tuikkulaiset osaavat hienosti näyttää kieltä Kieli ulkona

26.05.2009 - 15:30

Tulppu paisuu kuin pullataikina Nauru

41. vrk

34. vrk

27. vrk

15.05.2009 - 11:36

Mieli on heti virkeämpi ja iloinen kun ilma on lämmin ja luonto muuttunut vihreäksi Hymy

Pentupäiväkirjojejen päivitykset jäivät loppuaikana ihan totaalisesti. Jotenkin tuntuu, että kun töistä pääsee kotiin, haluaa viettää aikaa mahdollisimman paljon pentujen touhuja seuraillen ja tietysti myös aikuisten koirien kanssa aikaa viettäen, joten ei siinä sitten aikaa enää jääkkään koneella istumiseen. Sen verran vaan malttaa, että s-postit käy vilkaisemassa ja tekee ajankohtaiset päivitykset kotisivuille. Illalla kun päivän askareet on pulkassa, niin ei tarvitse paljoa unta odotella.

 Penturintamalta sen verran, että Eikan ja Helmin pennut ovat lentäneet kotipesästä uusiin koteihin. Kaikille löytyi aivan mahtavat omat ihmiset, onnea ja tsemppiä vaan kaikille yhteiseloon ja harrastusrintamalle! 

 Jousi piti meitä pentujensa suhteen jännityksessä pitkään. Laskettu aika oli pääsiäisenä, ja pentuja ei vaan kuulunut. Pääsiäistä seuraavalla viikolla mamma oli edelleen täysin tyytyväinen olotilaansa eikä pentuja kuulunut. Keskiviikkona otettiin Jousi mukaan kun käytiin ell.tarkastamassa Eikan pennut. Lääkäri ultrasi ja rtg-kuvasi masun ja selvisi, että mahassa köllöttelee kaksi isoa pentua. Lääkäri suositteli, että mikäli perjantaihin mennessä mitään ei ala tapahtumaan, Jousi tulisi leikata. Varasin ajan perjantai aamulle. Ilmeisesti Jousi otti tästä uhkauksesta ”vaarin”, ja torstai iltapäivällä alkoi tapahtumaan… Jousilla alkoi poltot ja vajaa parissa tunnissa pennut oli maailmassa. Molemmat pennut syntyivät hyvinvoivina ja hanakasti kävivät heti tissille. Saldo oli siis kaksi narttua, harmaa ja musta. Nyt pennut ovat 4-viikoisia. Kiinteää ruokaa on mutusteltu viikon verran ja tytöt ovat todella isoja ja paksuturkkisia veijareita, mursunpoikasiksi me niitä kutsutaan...

 Niin, eikä tässä vielä kaikki; Tulppu aloitti juoksunsa, muutaman viikon etuajassa, mutta ei haittannut ollenkaan. Viikolla 16 käytiin treffailemassa Igoria Annan luona Mäntsälässä ja voi vide että olen täysin myyty siihen poikaan, (Tulppu oli samaa mieltä Nauru).  Igor on lunteeltaan ihan kuin Tulppu, samanlainen hössö, iloinen ja äärettömän avoin. Astutukset onnistuivat ihan nappiin, ja tänään käytiin ultrassa varmistamassa että pentuja todella on tulossa. Minä kyllä ennestään jo arvelinkin sen olevan tiine, koska masun seutu on pyöristynyt, nisät ovat olleet turpeat eikä Tulppu ole ollut ollenkaan sellainen rämäpäinen oma itsensä, vaan rauhaa rakastava nautiskelija! Tämä todella odotettu pentue syntyy Juhannusviikolla.

 Isojen kanssa on myös tullut puuhailtua. ”Projektikoira” Atron treenit etenee hyvin ja katsotaan aikatauluja kokeiden suhteen sen mukaan miten tuota edistystä tapahtuu.

Eika on palannut myös mammalomaltaan treenien pariin, nyt on takana muutama tottis- ja purutreeni. Siitä on jatkettu mihin jäätiin, ja kyllä vaikuttaa mammalla olevan intoa ja virtaa!

Armi keskittyy pääsääntöisesti vielä kasvattelemaan niitä koipiaan ja riehumaan koirakavereiden kanssa. Muutaman kerran on maalimies sille vähän rättiä heiluttanut. Tottista on tehty ruoalla ja ihka ensimmäiset jälkiharjoitukset on myös takana. Siitä se lähtee pikkuhiljaa ; ) Armin olen käyttänyt myös parissa terveystarkastuksessa, silmät on terveet ja vWdna tulos on ”vapaa”.

Ihanaa kesää kaikille, nautiskelkaa auringosta, niin me ainakin tehdään Nauru

18.03.2009 - 21:37

Helmi kääpiön pennelit ovat nyt myös putkahtaneet maailmaan, tein Helmille ihan oman pentupäiviksen, niin ovat sitten helpompilukuisia Hymy

19.02.2009 - 09:13

Avasin nyt pentupäiväkirjan tulevista pentueista, löydät linkin sinne tuosta oikean puoleisesta valikosta Hymy  Kirjoittelen sinne kuulumisia tasaisin väliajoin pentueiden kehityksestä aina kohdusta luovutusikään saakka.

Koiruudet voivat hyvin. Joulu, sekä uuden vuoden juhlinnat tuli ja meni ja nyt kovasti odotellaan jo kevään tuloa, lämpimiä säitä, ja että päästään starttaamaan treenikausi oikein kunnolla. Eikan kanssa treenikauden korkkaus tietenkin menee vähän myöhemmäksi kun on pentuja tulossa, mutta pikku puikkiksen Armin kanssa odotan kovasti esim. jälkipellolle pääsyä!

Nyt tämä alkuvuosi ollaan vietetty aikaa ihan vaan lenkkeillen ja aurinkoisista säistä nauttien. Armin kanssa on harjoiteltu jonkin verran kotioloissa ruoan kanssa istumista, maahanmenoja, luoksetuloa yms. ja käyty välillä vähän ihmisten ilmoilla ihmettelemässä maailman menoa!

Tulpun kanssa käytiin Turun KV näytelmissä. Tuomari oli venäläinen, erittäin asiallinen ja kiinnitti paljon huomiota koirien liikkeisiin Hymy jee, se on mielestäni hyvä juttu. Tulppu on hyvä liikkumaan ja kovatasoisessa nuorten luokassa (missä Tulppu esitettiin ekaa kertaa) saatiin tulos ERI2. Olen oikein tyytyväinen!

24.12.2008 - 11:12

Oikein rauhallista ja makoisaa Joulua kaikille ; )

Olipa ihana aattoaamuna käydä ulkoilemassa koirien kanssa kun ulkona oli aivan hiljainen ja seesteinen tunnelma ja mikä parasta - lunta maassa! nyt on pieni rauhallinen hetki, joten ajatttelin että kirjoittelen taas pitkästä aikaa tänne.

Se asia mistä lupasin kirjoitella tänne edellisessä kirjoituksessani, no, siitä olette jo saaneetkin lukea kotisivuiltani. Meille siis tuli uusi tulokas tuossa reilu kuukausi sitten. Pieni Dobermann tyttö Armi, virallisesti Brückendorfer Panthera. Armi täytti sydämessäni ja täällä kotona olleen suuren suuren dobermannin mentävän aukon. Olihan siitä kulunutkin jo aikaa kun edellisen jouduin lähettämään sateenkaarisillalle.

Armi on aivan mainio pakkaus. Ihana vilkas riiviö, juuri sellainen kuin dobermannin pennun pitääkin olla. Kovasti on Armille asetettu tavoitteita tuolla harrastusrintamalla, ja ehkä, kenties myös jalostuksellisesti, mutta katsellaan ensin rauhassa mitä tytöstä kehittyy ja onko se sitten luonneominaisuuksiltaan ja terveydeltään sitä mitä haluan. Toivottavasti.

Joulukuun puolessa välissä suuntasimme Tulpun kanssa kohti messukeskuksen voittajanäyttelyä. Tuomari ei ollut mikään "erilinko" ja kaiken väriset nauhat oli käytössä. Kun tuomari tutki Tulppua päydällä, minua jostain syystä jännitti aivan hirveästi, en tiedä miksi, koska en minä normaalisti ikinä jännitä esittää koiria kehässä, päinvastoin, nautin siitä. No, tuomari tuntui tykkäävän kovasti Tulpusta ja saatiin ERI ; )  sanoin siinä jo tuon laatuarvostelun jälkeen, että meidän tavoite tuli täyteen jo nyt, ja kaikki muu on ekstraa! mentiin sitten kilpailuluokkaan ja tuomari nappasi meidät vielä 5 parhaan joukkoon! kilpailuluokassa kun ei sijoiteta kuin 4, niin me jäätiin sitten "viidenneksi". Todella hienosti meni, koska junnuluokassa kilpaili reilu parikymmentä koiraa! päivän kruunasi ehdottomasti kaksi asiaa; minun oma kasvattini Cf's Tiny Scorpio, eli Rio voitti urospentuluokan jättäen taakseen monta hienoa ja todella lupaavaa pentua!! ja lopuksi Rio oli VSP-pentu, mahtavaa ; ) päivän jättipotista huolehtikin sitten upean kasvattini Tiny Zusannan tyttärien menestys. Nasta, eli Midnight Mover's Evenstar voitti kaikki nartut ja oli VSP! Nasta sai siis V-08 tittelin, sekä valmistui muotovalioksi samalla kertaa. Lisäksi Nasta palkittiin parhaana suomalaisena ja parhaana mustana (yhdistyksen kiertopalkinnot). Mimmi, eli Midnight Mover's Great Goldberry oli PN4. Hieno näyttelyvuoden päätös, seuraavaksi suuntaamme Tulpun & Team Midnight Mover'sin kanssa Turun KV näyttelyyn tammikuussa.

Penturintamalla on myös tapahtumassa asioita. Eika aloitti juoksunsa, joten piakkoin päästään astuttamaan tyttö ja pentuja odotellaan sitten maailmaan tuossa helmikuun loppupuolella. Samoin Jousin sekä kääpiöpinseri Helmin juoksujen alkamista odotellaan kovasti ; )

Tällaisia pieniä taaperoita sitten on meillä toivottavasti alkuvuodesta ; )

30.10.2008 - 08:11

Eipä ole taas tullut kirjoiteltua pitkään aikaan. Aika on mennyt töissä ja arkipäiväisiä asioita hoidellen + tietty koiria treenaillen. Syksyn ruska-aika on ollut todella kaunis ja nyt kun lehdet on jo tippunut puista, harmittaa kun ei tullut otettua koirista yhtään syksyisiä ruska-kuvia.

Kotisivujen päivityksetkin ovat jääneet tekemättä. Muuttelin vähän sivujen värimaailmaa ja päivitykset ovat nyt vähän vaiheessa. No, hiljaa hyvä tulee ; ) 

Koirarintamalla ei nyt ole mitään hirvittävän mullistavaa -tai tavallaan on. Eletään jänniä aikoja, mutta niistä kirjoittelen myöhemmin lisää! Jousin kanssa tuo VPG2 koe oli meidän viimeinen yhteinen puristus treeni- ja koerintamalla, ja puikkoihin astui Mika, joten toivottavasti parivaljakko saa vielä paljon aikaiseksi. Eikan kanssa treenit ovat edenneet hitaasti, mutta mukavasti kuitenkin. Lähellä ollaan että koira alkaa olemaan kokeeseen valmis, pientä hommaa vielä joka osa-alueella. Kovasti olisi jo hinku likan kanssa kokeeseen. Koirat ovat muutenkin kaikinpuolin voineet hyvin.

Yksi merkittävä iloinen tapahtuma oli kääpiöpinseri kanta-narttuni Tuikun (www.cherryfellows.com/tuikku.htm) silmätarkastus, jossa muori todettiin silmiltään edelleen täysin terveeksi ja ikää koiralla on nyt 8 v. Lääkäri kehui kovasti, että harvoin tämän ikäisellä koiralla näkee näin siistejä silmiä! Se oli minulle todella iloinen ja helpottava uutinen, koska niitä kaihitapauksia etenkin Tuikun lähisukulaisissa on ilmennyt viime aikoina harmillisen paljon. Tulpun kanssa käytiin myös terveystarkastuksissa. Silmät todettiin terveiksi, vain pieniä pigmenttipisteitä, jotka eivät merkitse mitään. Polvista lääkäri sanoi, että vasen on himpun verran löysempi kuin oikea, joten vasen puoli arvosteltiin 1-asteiseksi, oikea on 0.

Parissa näyttelyssä ollaan käyty sitten viime kirjoitukseni. Porvoossa oltiin Tulpun kanssa syyskuussa, sieltä saatiin hyvä arvostelu ja tulokseksi JUN ERI2. Sitten oltiin myös Hyvinkäällä kääpiöiden syyserkkarissa. Siellä tuomarointi oli tiukkaa ja tällä kertaa Tulppu ei ollut tuomarin mieleen, koira on kuulemma kovin kehittymätön ja siitä H. Hyvinkäällä debytoi myös kaksi Ässä-sisaruksista, viisikuiset Nata ja Rio. Rio pisti kehässä vähän ranttaliksi, eikä olisi halunnut liikkua eteen eikä taakse, mutta tuomari tykkäsi kovasti ja pisti esiintymisen kokemattomuuden piikkin. Rio sijoitui hienosti luokassaan toiseksi. Nata oli vähän enemmän treenattu ja esiintyi todella hienosti ikäisekseen. Natan sijoitus luokassaan oli kolmas. Hieno näyttelyavaus näiltä pikku ipanoilta ; ) myös Helmi (Cf's Tiny Unique) pyörähti avoimen luokan nartuissa saaden EH:n, sekä Ronny (Obsession vom Camp Achensee) avoimissa uroksissa. Myöskään Ronny ei ollut tuomarin mieleen ja sai T:n. Seuraavaksi suuntaamme Tulpun kanssa messariin joulukuussa.

13.09.2008 - 21:44

SPL Pohjois-Helsingin ao järjesti VPG-kokeen Helsingissä tänään 13.9. Osallistuin Jousin kanssa kakkosluokkaan. Edellisessä kokeessa Jousi jätti jäljellä molemmat esineet ilmaisematta. No, harjoittelimme sitten treenikavereiden kanssa muutaman jäljen niin, että jälki oli vieraan polkema ja siellä oli myös vieraat esineet. Harjoitukset meni hyvin, koira ilmaisi esineet, mutta... eipä vaan ilmaissu kokeessa : (  koira tuli esineelle, merkkasi sen, kääntyi katsomaan minua, ja totesi että hohhoijaa, eipä tätä vissiin tarvitse ilmaista... voihan prkele!!! loppusaldo jäljeltä 70p.

Tottiksesta saatiin sitten 88p. (liikkestä seisomisen meni istumaan, paikallaolossa oli vähän levottomuutta ja eteenmenon maaham käskyyn tarvitsi toisen käskyn). Purut oli 89p., hallinnat oli tällä kertaa hyvät! jee!! mutta puruvaiheissa alkoi ennakoimaan irroituksia ja oli aina ennen irrotuskäskyä hieman levoton.

Nyt olen kuitenkin tyytyväinen tulokseen, koska arvostelu oli asiallista, tasapuolista ja oikeudenmukaista. Virheistä sakotettiin ja hyvistä ominaisuuksista saatiin kannustusta. tuomarina toimi Juha Kurtti.

Niin, asiasta kääpiöön. Oltiin Tulpun kanssa Tampereen ryhmiksessä 30.8. Luokassa oli paljon hienoja junnuja ja Tulpun sijoitus oli ERI3, olen tyytyväinen tulokseen, koska tuomari ei ollut mikään "eri-linko" ja Tulpun arvostelu oli juuri sitä mitä koira todellisuudessa on. Huomenna olisi sitten edessä Porvoon näytelmät, siitä sitten tarinaa myöhemmin ; )

Kirjoittaja
Tarinaa koiraharrastuksesta. Lisää infoa minusta ja koiruuksista löydät osoitteesta www.cherryfellows.com